lauantai 11. elokuuta 2012

4. melontapäivä


Iso-Sinkon leiripaikka aamulla. Tässä olisi voinut olla pitempäänkin.

Kaislikkoisten väylien monet merkkikepit olivat veden alla.
Monia merkkejä oli jatkettu eri tavoin, joissakin oli vuosikasvaimet.

Nuotiopaikka Pieni-Nainen -saaressa. Joutenvedellä on melko paljon hyviä
leirirantoja ja vähän kesämökkejä.
Kummeli Joutenvedellä.
Päivä alkoi pilvisenä, viileänä ja harmaana.. Saimme leirin puretuksi ja aamupalan melkein syödyksi kun alkoi sadella. Kiersimme Heinäsaaren pohjoiskärjen ympäri Pyttyveden puolelle. Hiljaista, harmaata.

Olimme kaksi päivää aiemmin meloneet edessä olevaa väylää Hakkarasaaren pohjoispuolelta ja kääntyneet Mustasaaren itäpuolelta kohti Säymämöä. Maisema näytti nyt erilaiselta ja huomasimme reittien läheisyyden vain kartalta. Nyt käännyimme Hakkarasaaren itäpuolelta etelään pitkin kartalle merkittyä kuntarajaa.

Laiskankannanlahden suulla pienillä Rauniosaarien luodoilla kapealla kumilautalla retkeilevä pariskunta purki oranssia telttaansa. Nousimme Pieni Nainen –nimiseen saareen pikatauolle. Saaressa oli paljon käytetyn näköinen nuotiopohja, mustikoita ja sopivia telttapaikkoja. Liukastuin kalliorinteen märkiin sammaleisiin, valuin muutaman metrin rinnettä alas, mutta en loukannut onneksi itseäni. Melontaretken ehkä suurimmat riskit liittyvät rantautumisiin ja maissa oloon. Kivikkoisilla, liukkailla ja jyrkillä rannoilla taittaa helposti jalkansa, eikä apu ole välttämättä kovinkaan lähellä.

Puikkelehdimme kapeita saarten välisiä väyliä Iso-Matin ja Pieni-Matin, Jänissalon ja Mäntysaarten välistä Rukkaraudanluodolle kahville. Joutenvesi ei kuulu kansallispuistojen alueeseen. Kesämökkejä ei ole paljon ja sopivia leiripaikkoja, kuten Rukkaraudanluodon länsipää, on kohtalaisen helppo löytää.
Tuulen kaatama puu Rukkaraudanluodolla. Hyvä leiripaikka tämäkin.
Oravin keskustaa.

Oravin venesataman laitureita oli korotettu korkean veden vuoksi.

Oravin kanava ja silta.
Martti Apajalahti ja aurinkokennoalus.

Oravin venesatamaan tulimme alkuiltapäivästä. Venesatamassa on ravintola, kauppa, kanoottivuokraamo ja uimaranta. Vettä saa kaupan ulkovesipisteestä. Lähellä turvarajaa oleva Saimaa oli peittänyt venelaiturit veden alle. Laitureille oli rakennettu korotettuja kulkuväyliä, että maihin pääsisi kuivin jaloin.

Sää oli seljennyt, aurinko paistoi. Pidimme kunnollisen, kiireettömän tauon venesatamassa. Latasimme puhelimet, täydensimme vesi- ja eväsvarastot. Soitin Linnansaaren sammakkoniemen leirialueelle ja varasin illaksi saunan.

Kaupparakennuksen terassilla seurailimme sataman ja salmen veneliikennettä. Rannassa Saimaa Holidays vuokraa melontakalustoa ja järjestää veneretkiä Linnansaareen. Ulkomaalaisia ryhmiä liikkui rannassa ja otti valokuvia. Polttoainepumpulla ison huvialuksen tankkaaminen kesti kauan. Linnansaaren puolelta korkean kaarisillan alta lipui satamaan erikoinen, aurinkoenergialla kulkeva alus. Kävin tutustumassa alukseen ja sen kuljettajaan. Klikkaa tästä eriliseen juttuun.

Sammakkoniemen kioski-kahvila.

Sammakkoniemen nurmikentillä on tilaa isollekin telttailijajoukolle.
Oravista meloo Linnansaaren Sammakkoniemeen alle tunnissa. Sammakkoniemen leirintäalueella on kahvila-kioski, sauna, keittokatos, grillikatos, kaivo ja joitakin varattavia aittoja. Sähköä on sen verran kuin aurinkopaneelit tuottavat.  Jätepistettä ei ole. Alue on väljä. Nurmikentälle mahtuu isompikin ryhmä telttailemaan. Telttayö maksaa 7 euroa, sauna 15 euroa. Jos leirintämaksu ei haittaa, Sammakkoniemi voisi olla hyvä perusleirin paikka.

Sammakkoniemestä lähtee useita eripituisia, viitoitettuja ulkoilureittejä Linnansaaren eri osiin. Kävimme tutustumassa Linnansaaren torppaan, joka on palautettu viime vuosisadan alun asuunsa. 1850-luvulta peräisin olevassa torpassa asui vielä 1950-luvun  loppupuolella metsänvartija Oskari Parviainen perheineen. Parviainen oli saanut monien käänteiden jälkeen lunastaa valtion virkatilan itselleen 1940. Tilan jatkajaksi ajateltu poika kaatui jatkosodassa ja lopulta tila päätyi 1970-luvulla takaisin valtiolle ja liitettiin osaksi kansallispuistoa.

Linnansaaren torpan vanha savusauna.

Torpan pihaveräjä suoraan viime vuosisadan alusta.

Tupakeittiö, pirtti.
Linnasaaren torpan maita kaskettiin vielä 1930-luvulla. Kävellessäni torpan kuistilta kivikkoisen pihamaan poikki savun mustaamaan riiheen mietin, minkälaista elämä ja työnteko on tilalla ollut. Minkälaisia olivat työn haasteet? Tuliko jatkuvasta säätilan seuraamisesta stressi? Haittasiko huomenna nostettava kanto tai kivi yöunta? Entä rikkoontunut tai karannut kalaverkko?

Tuohivirsut kuivumassa.

Arkiset tuvan työkalut. Pärekoppa, separaattori, höyläpenkki, astiat,..

Riihen ovi.
Linnansaaren torpan savusauna.

Päiväunet riippukeinussa. Riippukeinu on kevyt, ei vie paljon tilaa
ja on nopea virittää, kunhan puita on sopivasti ulottuvilla.
Torpan kalustus on yksinkertainen ja tarkoituksenmukainen. Askeettisuudessaan ja niukkuudessaan tarvekalut ovat nykyisten retkeilyvälineiden esikuvia. Meille monimutkaisen maailman ihmisille yksinkertaisuus ja niukkuus voi olla tavoiteltava elämys. Mitä torpan asukkaat olisivat ajatelleet siitä, että joku huvikseen meloo viikkokausia ja yöpyy saarissa saamatta siitä elantoa itselleen?

Kirkkorannassa tapaamamme soutajat olivat päätyneet Linnansaareen Säynämöltä, missä he olivat yöpyneet mökissä. Kertailimme tähänastisen retken kokemuksia ja tutkimme karttoja. Ranskalainen pariskunta meloi rantaan kanootilla ja leiriytyi saareen. Ranskalaiset kertoivat tulleensa nauttimaan puhtaista vesistä, maisemista ja erämaan hiljaisuudesta kolmeksi viikoksi. Mietin, ettei meistä suomalaisista valtaosa huomaa tai ole kiinnostunut lähialueellaan tällaista mahdollisuuksista.

Sammakkoniemen sauna oli kuuma. Olin lisännyt puuta kiukaan alle liian avokätisesti. Saimme huudella lauteita kylmällä vedellä ja tuulettaa saunaa aina uimataukojen aikana. Vähän jäähdyttyään sauna oli mainio. Ilma riitti ja löyly oli pehmeä. Illalla etsin reikää vuotavasta retkipatjastani. Löysin vuotokohdan, mutta liimaus ei vielä illalla onnistunut. Aamu neljältä oli noustava puhaltamaan.

Melontaa noin 27 kilometriä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti