3. melontapäivä

Telttapaikka Pitkäsaaressa.

Kuhaselkä.

Päivästä tuntui tulevan lämmin ja aurinkoinen. Lähdimme Koloveden kapeikkoihin ilman paitaa ja melontaliiviä.  Moottorivenekieltoalue alkaa keskellä Kuhaselkää heti varaustuvan jälkeen. Maisema on erämaista ja väylä vuonomainen. Kesämökkejä ja rakennettuja rantoja ei näy.

Ohitimme Pitkäsaaren toisella nuotiopaikalla leiriytyneet melojat, jotka meloivat verkkaisesti inkkarilla. Vastatuuli tuntui vaikeuttavan lastatun inkkarin ohjaamista. Tehokas melonta inkkarilla vaatii hyvää yhteispeliä. Etumeloja meloo ohjailematta, takameloja huolehtii ohjaamisesta. Melontapuolta vaihdetaan sovitusti eikä miten sattuu.

Lapinniemen retkisatama.

Inkkarissa istutaan korkealla ja tuulipintaa on kajakkia enemmän. Tavaraa mahtuu mukaan paljon eikä pakkaaminen tynnyreihin tai isoihin säkkeihin ole niin tarkkaa kuin ahtaassa kajakissa. Meloessa katsellaan maisemaa kajakkia korkeammalta. Varsinkin kaislikossa tästä on selvää etua. Kaatumistilanteessa etuja kajakkiin verrattuna on vaikeampi keksiä.

Lapinniemen nuotiopaikalla saksalaisperhe purki ja pakkasi leiriään. Vanhemmat ja kolme lasta meloivat kahdella lyhyellä, avonaisella kaksikolla ja yhdellä leikkikalulta näyttävällä, keltaisella kumikanootilla. Tavarat pakkautuivat suuriin kuivasäkkeihin kanoottien kansille. Vaatii melkoisesti motivaatiota lähteä lasten kanssa ulkomaalle sähköttömään ja vesijohdottomaan erämaahan melomaan päiväkausiksi. Uimme, katselimme alueen, mutta emme jääneet.

Ukonvuori näkyy Laajakaarteen nuotipaikalle.

Ukonvuoren laitaa etelään.

Ukonvuoren pyöreä, korkea laki kohosi edessä Laajakaarteen nuotiopaikan jälkeen. Laajakaarteessa poikkesimme vain ottamassa pari valokuvaa. Ukonvuoren eteläsivulla on vaikuttavan näköiset seinämät,  luola ja kalliomaalauksia. Montakohan ukonvuori-nimistä paikkaa Suomessa on. Kaikille ukonvuorille ja –kallioille yhteistä on samankaltainen pyöreä, korkea muoto. Taitaapa Päijänteen Paatsalokjn olla muinainen uhripaikka. Muoto ainakin täsmää.

Ukonvuoren kallioluolaan pääsee kiipeämään portaita pitkin.

Näkymä Ukonvuoren luolasta etelään.

Ukonvuoren kalliomaalauksessa erottuu juuri ja juuri ihmishahmo.

Kallioseinämät ovat kymmenien 

metrien korkuisia.

Palasimme Ukonvuoren itäpuolelle ja nousimme Kirkkorannan vesillelaskupaikkaan lounaalle. Kirkkorannassa on p-paikka, huoltorakennus, telttapaikkoja, Kolovesi retkeilyn kanootti- ja soutuvenetelineet ja hyvä keittokatos. Paikka on suosittu melonta- ja souturetken aloitus ja lopetuskohta. Aterian aikana paikalle saapui useita retkikuntia, jotka nostivat kanoottinsa vuokraamon hyllyyn, pakkasivat tavaransa autoon ja lähtivät.

Kirkkorannan keittokatos.

Saksalaisperheen muovikajakit retkilastissa taustalla.

Laajakaarteen laituri.

Kaksi soutajaa ajoi rantaan, nosti nelilautaisen, liukupenkkisen retkisoutuveneen rantaan.  Kaksikko pakkasi retkitavarat veneeseen, jätti auton p-paikalle ja lähti soutamaan kohti Säynämöä. Kaksikko oli melonut edellisenä kesänä Jyväskylästä Vääksyyn tyynessä Päijänteessä.  Retkisoutuvene on kanoottia selvästi nopeampi ja lähes yhtä kevyt käsiteltävä. Matkantekoa helpottaa se, että soutaja ja takameloja voivat vaihtaa vuoroa lennosta pysähtymättä ja kumpikin tekee erilaista liikettä.

Kärängönlahdesta pienelle Kolovedelle.

Retkioloissa astioita pestään mahdollisimman vähän. Vain rasvaisimmat astiat tarvitsevat astianpesuainetta. Harja ja rannan hiekka korvaavat useimmiten astianpesuaineen. Tiskivesi kaadetaan aina maahan, ei koskaan veteen.  Niinpä aterian jälkeen tiskatessani työnsin lusikan reippaasti suuhuni nuollakseni sen puhtaaksi. Suuhun tuli hetkessä polttava, kirvelevä tunne. Oksetti. Koko rasvaiseen kattilaan tiputtamani astianpesuaine oli ollut lusikassa. Polte kurkusta hävisi vasta runsaan huutelun jälkeen seuraavana aamuna.

Koloveden reitit ovat vuonomaisia, korkearantaisia ja melko suojaisia.

Käköveden aallokkoa. Havukkavuori.

Vaajaselän mutkikkaissa kapeikoissa kurki singahti kaislikosta lentoon ihan vierestämme. Voimistuva sivuvastainen tuuli nosti Käköveden puolelle terävän aallokon. Keikuimme keula roiskahdellen Havukkavuoren kärjen eteläpuolelle, koska kartan mukaan siellä olisi kalliomaalauksia. Paikalla ei ollut opaskylttiä emmekä löytäneet kampakeraamisen kauden maalauksia jyrkästä kivilouhikosta.

Palasimme myötätuuleen surffaten Murtosaaren sivua pitkin Vaajasalon eteläkärkeen nuotiopaikalle. Aiemmin tapaamamme saksalaisperhe lopetteli paikalla taukoa ja lähti sinnittelemään vastatuuleen kohti Havukkavuorta. Uimme. Vaajasalon kallioiden päällä lähes korkeimmalla kohdalla näkyi vihreä teltta lavalle pystytettynä. Hieno, mutta ehkäpä tuulinen telttapaikka.

Myötätuulimelonta jatkui luoteeseen pitkin kapeahkoa, vuonomaista väylää, jota monin paikoin reunustivat korkeat, jyrkät kallioseinämät.  Ruokatauolle nousimme Syväniemen nuotiopaikalle saaren eteläpuolen lyhyestä hiekkarannasta. Lähtiessä huomasimme, että pohjoispuolella olisi ollut laituri, nostoteline ja paljon väljempi nuotiopaikka korkealla, kallioisella rannalla.

Syväniemen melkein kaikki mahdolliset telttapaikat olivat käytössä. Paikalla oli suurehkoja retkikuntatelttoja, suuria kattiloita pitkät rivit, muovisia varustelaatikoita (küche1, küche2,…), vesisäkit auringossa ja suuri katos telttalavan päälle viritettynä. Kuivasäkkien osoitelapuista päätellen sveitsiläinen retkikunta oli rakentanut niemeen perusleirinsä, ja nyt 10-12 hengen retkikunta oli jossain Koloveden sokkeloissa päiväretkellä. Leirin tavaroiden laatu ja rakentamisen täsmällisyys toivat mieleen tunnetun sveitsiläisen linkkuveitsen.

Kaksi melojaa nousi maihin kerätessämme tavaroitamme kajakkeihin. Toinen nousi maihin nopeasti ja avusti sitten toverinsa kuivalle maalle. Yli seitsemänkymmentä vuotiaat keskipohjalaiset miehet olivat lähteneet pari tuntia aiemmin muutaman päivän retkelle Kirkkorannasta. Kaksikko oli melojina ja merenkävijöinä varsin kokeneita. He kertoivat aikanaan meloneensa Rosalasta Bentskärin majakalle 20 kilometriä, mutta Bentskärissä ei oltu annettu lupaa maihinnousuun vuosijuhlan ja  ministeritason vierailun takia. Tilanne ratkesi niin, että miehet lepäilivät juhlan ajan läheisellä kallioluodolla ja nousivat Bentskärille vasta juhlan loputtua illalla.

Sveitsiläisten leirikeittiö Syväniemessä.

Maihinnousu kajakilla voi olla paikoin näillä rannoilla vaikeaa.

Pyylinojan laavu oli osittain veden vallassa.

Lukulasit ja Koloveden kartta. Keskisen Saimaan vesiretkeilykartassa on
kansallispuisot merkitty turhan voimakkaalla vihreällä.Väri vaikeuttaa
kartanlukua, koska alueen raja näyttää erehdyttävästi rantaviivalta. Oikeaa
rantaviivaa on hankala erottaa märillä lukulaseilla vihreältä pohjalta.

Ruokovirralla.

Telkkien kerrostalo.

Hyväsalmen silta. Mistä löytyisi sopiva leiripaikka?

Fillari-GT -karttaan merkitty kanootin kantopaikka. Harjanne oli jyrkkä,
pitkä ja toiselta rannalta risukkoinen.

Jatkoimme myötätuuleen kohti Kärängonlahtea. Keskipohjalaiset miehet meloivat samaa reittiä perässämme. Olimme arvelleet oikein, että nyt korkean veden aikana pääsisimme melomalla Kärängönlahden pohjukasta Pienen Koloveden puolelle. Matalalla vedellä kohta pitää varmaankin ylittää kantamalla. Kapeikko oli risukkoinen eikä kovin syvä. Majava oli kaatanut ohuita puita kapeikon ympärillä.

Pyylinojan laavulla kapeikosta kilometrin verran länteen oli vilkasta. Paikan kaikki kolme kelvollista telttapaikkaa olivat käytössä. Uituamme keskipohjalaisetkin saapuivat paikalle. Jälleen toinen nousi laiturille ja avusti sitten toverinsa lyhyeltä hiekkarannalta ylös.

Laavulla kahvitellessamme lämmitti pietarilainen seurue keittopataa nuotiolla. He olivat viikon mittaisella matkalla, josta neljä kului meloessa ja loput muissa kohteissa. Yhtäkkiä joku huusi kajakin karanneen. Keskipohjalaisen keltainen kajakki kellui muutaman metrin päässä laiturista. Kajakin keulasta aukonreunaan kulki ohut naru, jonka meloja oli kiinnittänyt laituriin heti rantaan tultuaan, ja kajakki kellui vapaasti narun päässä hankautumatta mihinkään. Tapa vaikutti kätevältä kajakin rannassa pysymisen varmistamiseksi sitä vedestä nostamatta.

Keskipohjalaiset aikoivat yöpyä Pyylinojalla. Koska telttapaikkaa ei löytynyt, he lupasivat lähteä peräämme niin pitkälle, että sopiva leiripaikka löytyisi. Palasimme takaisin niemen ympäri ja suuntasimme etelään Kermamäen laidan pitkää kapeikkoa Ruokosalmeen. Kansallispuiston alue päättyy kapeikossa, ja heti Ruokosalmen pohjoispäässä on muutamia kesämökkejä. Moottorivene ajoi ohitsemme, kääntyi ympäri ja ajoi takaisin. Aaltoja tuli mennen tullen.

Tuuli heikkeni iltaa kohti meloessamme kapeasta Ruokosalmesta Ruunavedelle ja Hyväsalmen tulentekopaikalle. Tarkoitus oli yöpyä siellä. Hyväsalmen sillan pielen keittokatos oli siirtynyt yksityiseen omistukseen, emmekä voineetkaan leiriytyä paikalle.

Ilta oli pitkällä. Hämärsi jo. Karttaan oli merkitty kanootin kantopaikka pienen Pukkelolahden pohjukkaan. Meloimme katsomaan, voisiko paikalle leiriytyä ja nostaa kajakit kannaksen toiselle puolen aamulla. Kannas oli korkea, kantomatka pitkä ja rannat jyrkät ja risukkoiset. Matalassa kaislikkorannassa haisi mädänneet kasvit kuin hoitamaton komposti.

Nousimme lopulta lähes pimeässä Iso-Sinkko –nimisen saaren länsirannan kallioille. Paikka oli hyvä. Leiriydyimme. Riekkoparvi nousi metsästä lentoon äänekkäin siiveniskuin.

Melontaa noin 48 kilometriä

SEURAAVA PÄIVÄ