Melontaretki keskisellä Saimaalla

Alun perin olimme ajatelleet meloa Varkaudesta tai Joensuusta Lappeenrantaan. Reitti olisi aiheuttanut pitkät kuljetusmatkat sekä alussa että lopussa. Tavoitteellisen matkamelonnan sijaan päädyimme tänä kesänä retkihenkiseen rengasmaiseen reittiin. Lähtö- ja paluupaikka Rantasalmen pohjoisosassa mahdollisti tutustumisen Linnasaaren ja Koloveden kansallispuistoihin ja bonuksena lenkin Savonlinnaan. Toki kansallispuistojen alueillakin olisi melottavaa viikoksi riittänyt.

Näkymä Myhkyrältä pohjoiseen

Kuuden päivän retkellä kertyi melontaa 237 kilometriä. Päivämatkat vaihtelivat 24 ja 50 kilometrin välillä. Melonta-aikoja ja nopeuksia emme mitanneet. Normaalioloissa retkilastissa olevalla merikajakilla meloo leppoisasti 6-7 kilometriä tunnissa. Reitinvalintaan ja aikatauluun vaikuttivat muutamat ruokapaikat, yksi saunavaraus ja kansallispuistojen lukuisat hyvät leiri- ja uintipaikat.

Sikoinleuan kautta Kuokanselälle ja Linnansaaren kansaalispuistoon.

Koloveden kansallispuisto on melkein melojan ja soutajan paratiisi. Muuta vesiliikennettä ei käytännössä ole. Vesistö muodostuu kapeista kalliorantojen välisistä väylistä. Kovin suuria selkiä ei ole. 

Nuotiopaikoilla on runsaasti kuivaa polttopuuta ja kirveet ja sahat tallella. Puuceet ovat siistejä, useimmissa on paperia ja selvät ohjeet kuivikkeen käytöstä. 

Telttoja varten on lavoja epätasaisilla paikoilla (lavoja saisi olla enemmän). Taukopaikkojen rannoissa on matalat laiturit, kanootin nostoa helpottavia telineitä ja jopa pukkeja kaluston säilyttämiseksi. Moni retkeilijä ottaa juoma- ja keittovetensä suoraan järvestä.

Melontareitit kulkevat monin paikoin jyrkkien kallioseinämien äärellä.

Heinä-elokuun vaihteessa huomattava osa reitillä tapaamistamme melojista oli ulkomaalaisia. Saksalaisia, sveitsiläisiä, ranskalaisia ja venäläisiä. Suurin osa oli liikkeellä seudun matkailuyrittäjien vuokrakalustolla.

Linnansaaren kansallispuisto.

Saimaan poikkeuksellisen korkea vedenpinta oli yleisin puheenaihe paikallisten asukkaiden ja mökkiläisten kanssa. Veden pinta oli 55 senttiä normaalia ylempänä ja pinnan pelättiin vielä nousevan. Monen mökin laituri ja saunan kivijalka olivat veden alla. Oravissa ja Savonlinnassa veden alle jääneitä laitureita oli korotettu. Korkean veden vuoksi Ketveleen kanavan sulut olivat auki ja Pilpan koski oli viimeistä kynnystä lukuun ottamatta periaatteessa melottavissa vastavirtaan.

RETKIKERTOMUKSEEN

1. melontapäivä

Karttasuunnat ja reitti siirretään maisemaan.

Varhaisen pääkaupunkiseudulta lähdön jälkeen pääsimme vesille Rantasalmen pohjoisosan mökkilaiturista yhdentoista aikaan aamupäivällä.  Väylä Tiemassaaren itäpuolella oli suojainen ja aurinkoinen. Viikon retkitavaroilla ja kahdeksan litran juomavesillä lastattu kajakki tuntui normaalien iltalenkkien jälkeen raskaammalta, mutta vakaammalta meloa.

Pölkkyniementie.

Tiemassaaren kyläyhdistyksen laavu Rykiniemen kärjessä.

Ensimmäiselle tauolle nousimme Rykiniemessä Tiemassaaren pohjoiskärjessä. Venelaituri oli reilusti veden alla niin, että suoraan laiturin päälle olisi voinut meloa. Kyläyhdistys oli rakentanut alueelle kunnollisen yöpymislaavun. Niemen itä- ja pohjoisrannalta kaupattiin mökkitontteja 60-80 000 eurolla ja kohtalaisen kokoista omakotitaloa rantasaunoineen vajaalla kolmella sadalla tuhannella. Uimme.

Ensimmäiset Linnasaaren kansallispuiston saaret ohitimme parin kilometrin vastatuulimelonnan jälkeen. Jatkoimme viitoitettua väylää Taivalsaaren nuotiopaikalle. Tulilla istui pari venekuntaa, jotka olivat useamman viikon retkellä. Veneilijöiltä  kuulimme Linnasaaren Sammakkoniemen varattavasta saunasta, joka myöhemmin vaikutti retkemme reittiin ja aikatauluun.  

Kuokanselkää Linnansaaren luoteiskulmalla.

Taivalsaaressa oli runsaasti polttopuita, mutta rauhallista ja 
tasaista telttapaikkaa sai hakea.

Taivalsaaren matala pohjoisranta 
sopii melojille.

Taivalsaari on pieni alue, josta löysin yhden tasaisen telttapaikan. Kuivia polttopuita oli kokonainen kuorma. Retken aikan huomasimme, että Linnasaaren tulenteko- ja telttailupaikat ovat siistejä ja hyvin huollettuja.

Paavalinsaareen poikkesimme  pelkästä uteliaisuudesta. Päämäärämme Myhkyrä oli vain muutaman kilometrin päässä. Paavalinsaareen voi helposti nousta sekä pohjois- että eteläsivuilta. Molemmat ovat suojaisia lahtia. Saaressa on riittävästi hyvää, tasaista telttailumaastoa isommallekin joukolle. Söimme mustikoita.

Paavalinsaaren nuotiokehä.

Paavalinsaaren eteläinen maihinnousupaikka.

Paavalinsaaren retkisatama on niemen molemmin puolin.

Myhkyrän tunnistaa jo kaukaa muodosta. Oikealla näkyy retkisatama.

Näkymä Myhkyrästä etelään 
Vuorisaarelle.

Myhkyrän laella kulkee maisemapolku. Näkymä on huikea.

Havajinpata kananlihalla.

Myhkyrän tunnistaa jo kaukaa myhkyrästä muodosta.

Korkean, pyöreämuotoisen saaren kaakkoissivulla on tasainen tulenteko- ja telttailualue. Lyhyen hiekkarannan puolelta on helppo nousta maihin. Toinen puoli on kallioinen. Sinne oli kiinnittynyt purjevene. Emme jääneet saareen, koska siellä oli jo riittävästi ihmisiä. Paikka olisi ollut kyllä viehättävä. Kiipesimme saaren laelle. Moni kertoo sieltä ilta-aurinkoa katsellessaan nähneensä norppia. Me emme nähneet.


Muistan Suomenlahden läpi –melonnalla epäilleemme heti  ensimmäisen hyljehavainnon jälkeen melkein jokaista pintakiveä hylkeeksi.

Myhkyrästä kaakkoon on lähietäisyydellä kolme leiripaikkaa. Yksi Hirvisaaressa ja kaksi Kirvessaaressa. Hirvisaaren länsipuolen lyhyt hiekkaranta näkyy Myhkyrään. Meloimme rannalle. Venäläinen pariskunta istui siellä ilta-auringossa. Kiersimme saaren itäpuolen nuotiopaikalle ja leiriydyimme. Pian venäläiset tulivat pienen saaren poikki leirirantaamme, pukivat pulleat pelastusliivit ylleen ja lähtivät lyhyellä ja korkealla kumikanootilla jatkamaan matkaansa.

Hirvisaaren leiripaikka.

Tuuli tuntui iltaa kohti voimistuvan. Teimme tulet. Opettelimme sopeutumaan pitkän tauon jälkeen leiri- ja telttailuelämään.


Melontaa noin 24 kilometriä.

SEURAAVA PÄIVÄ

2. melontapäivä

Hirvisaaresta Tappuvirralle sateessa ja tuulessa.

Tappuvirran lossi.

Ostoskärryt rannassa.

Yöllä satoi ja tuuli. Ukkonen jyrähteli. Nousimme heti sateen loputtua aamutoimiin. Sade jatkui heikkona heti kun olimme saaneet teltan kokoon. Tuuli. Ensimmäiseksi leiriaamuksi selvisimme melko nopeasti liikkeelle, vajaassa puolessatoista tunnissa.

Suuntasimme Kuivaniemen kärkeen ja siitä viitoitetulle väylälle kohti Tappuvirran lossia. Sää selkeni. Aurinko paistoi. Tappuvirran kauppalaituri oli irronnut rannasta. Rannassa oli joukko vesikärryjä, joilla voi kuljettaa kaupalta tavaraa veneelle. Puolen kilometrin päässä oleva kyläkauppa oli vielä kiinni, koska oli sunnuntai. Emme jääneet odottamaan aukeamista.

Tappuvirran kyläkaupan bensapumput. Kaikkia laatuja.

Kyläkauppa sunnuntai aamuna.

Pyysin kauppalaiturin naapurista vesitäydennystä. Laskimme seuraavan kerran saavamme juomavettä vasta Oravin satamasta muutaman päivän kuluttua. Talon väki suunnitteli marjastamaan lähtemistä, mutta epäili marjojen olevan vielä aamulla märkiä ja huonoja poimittavia.

Jatkoimme aurinkoisessa säässä itään kohti Yrjänsaarta. Kiersimme saaren eteläpuolelta. Kaitasaaren ja Ruotimonsaaren kapeasta välistä käännyimme pohjoiseen Kiikanselälle ja viitoitetulle väylälle.

Tauko Hakkarasaaren vierellä. Juuri ennen uukoskuuroa.

Nousimme Hakkarasaaren lounaispuolen pienille saarille uimaan ja syömään. Ukkonen jyrähteli ja kaukana salamoi. Sateisia taukoja varten mukaan oli varattu laavuvaate, mutta olin pakannut sen keulapiikkiin etummaiseksi. Yhtäkkiä taivas kaatoi vettä niskaamme kaatamalla. Laavuvaate jäi virittämättä. Voimakkain ukkosrintama kulki lopulta muutaman kilometrin etäisyydeltä ohi.

Ukkosrintaman keskus kulki muutaman kilometrin etäisyydellä.

Sade kirkastaa maiseman värit. Liikkeelle.

Lyhyen, muuta ankaran sateen loputtua jatkoimme pohjoiseen. Keskisen Saimaan vesiretkeilykartastoon on merkitty Pyylinsaaren Pitkälahteen laavu. Meloimme rannan tuntumassa lähes lahden ympäri löytämättä paikkaa. Kunnollista maihinnousukohtaakaan emme löytäneet.

Säynämön leirikeskuksen kahvila-ravintola Honkala.

Sompasaaren selän jälkeen nousimme maihin Säynämön leirikeskuksessa. Paikka näytti hiljaiselta. Kohta thaimaalaisten marjanpoimijoiden etujoukot ajoivat pihaan ja kantoivat peräkärrystä säkeittäin kaalia ja riisiä keittiölle. Kuusikymmentä marjanpoimijaa oli aloittamassa kesäisen urakkansa. Heillä oli mukanaan omat eväät ja kokki. Kuulimme, että ennätyspoimijan päiväsaldo voi olla 120 kiloa mustikoita, ja että marjoja poimitaan aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Kalasoppaa ja piimää kohtuulliseen hintaan. 

Thaimaalaisten marjanpoimijoiden eväät. Kaalia ja riisiä.

Uimme lähes aina rantaan tullessa ja rannasta lähtiessä. Tässä Säynämöllä.

Heinäveden kirkastusjuhlilta kuului jääneen runsaasti kalakeittoa. Selvisi, että Säynämö on Kansan Raamattuseuran leirikeskus. Kalasoppaa tuotiin juhlapaikalta ämpärikaupalla leirikeskuksen keittiölle. Saimme runsaat lautaselliset vielä lämmintä keittoa, leivät, kahvit ja raparperipiirakkaa vaatimattomaan hintaan. Tarjolla olisi ollut myös pimää evääksi pari kolme litraa mieheen. Latasimme puhelimet. Uimme. Ulkomaalainen kaksikko meloi vaivalloisesti rantaan kumikanootilla.  Venäläiset miehet kalastivat rannalta.

Koloveden kanssallispuisto alkaa Pyyliniemelle vievän sillan jälkeen.

Vierunvuoren kalliomaalaukset jäävät löytämättä ilman opaskylttiä.

Kalliomaalaukset erottuvat (?) punaisena kielekkeen alla.

Koloveden kansallispuiston alue alkaa Vaaluvirran sillan jälkeen parin kilometriä Säynämöltä. Sillan alla vastaan tuli kesähuvilaksi kunnostettu vanha matkustaja-alus. Katsoimme Vierunvuoren kalliomaalaukset, jotka juuri ja juuri erottuivat korkealla, jyrkällä kalliolla. Kampakeraamisen ajan maalausten väri toi mieleen lapsuuteni aikaisen Ferrex-ruosteenestomaalin.

Ylös Pilpankoskea. Matalalla vedellä tästä ei mennä.

Pilpan automaattikanavan sulku on kohtalaisen hidas.

Pilpan koskessa vesi oli niin korkealla, että koski oli viimeistä kynnystä lukuun ottamatta melottavissa vastavirtaan. Ei tosin kovin helposti tai nopeasti. Vastavirtamelontayrityksen jälkeen menimme Ruokoveden  puolelle sulkukanavan kautta ja laskimme koskea pitkin takaisin Kolovedelle. Merikajakilla on hyvä mennä koskeen vauhdilla, jotta ohjattavuus säilyy. Huomasin asian taas kerran, kun jäin ottamaan koskenniskalle valokuvia ja jäin virran vietäväksi.

Moni sauna, grillikatos ja jopa mökki oli korkean veden vuoksi vaarassa.

Pitkäsaaren maisemaa. Polku vie toiselle nuotiopaikalle.

Pitkäsaaren rantaa ilta-auringossa.

Lyhyen melonnan jälkeen nousemme maihin Pitkäsaaren toiselle nuotiopaikalle. Saaren kärjessä oleva leiripaikka oli jo asuttu ja siellä kuului olevan märkää. Pitkäsaaressa nukuin ensimmäisen kerran lavalle pystytetyssä teltassa. Retkipaja vuoti.

Melontaa noin 43 kilometriä

SEURAAVA PÄIVÄ

3. melontapäivä

Telttapaikka Pitkäsaaressa.

Kuhaselkä.

Päivästä tuntui tulevan lämmin ja aurinkoinen. Lähdimme Koloveden kapeikkoihin ilman paitaa ja melontaliiviä.  Moottorivenekieltoalue alkaa keskellä Kuhaselkää heti varaustuvan jälkeen. Maisema on erämaista ja väylä vuonomainen. Kesämökkejä ja rakennettuja rantoja ei näy.

Ohitimme Pitkäsaaren toisella nuotiopaikalla leiriytyneet melojat, jotka meloivat verkkaisesti inkkarilla. Vastatuuli tuntui vaikeuttavan lastatun inkkarin ohjaamista. Tehokas melonta inkkarilla vaatii hyvää yhteispeliä. Etumeloja meloo ohjailematta, takameloja huolehtii ohjaamisesta. Melontapuolta vaihdetaan sovitusti eikä miten sattuu.

Lapinniemen retkisatama.

Inkkarissa istutaan korkealla ja tuulipintaa on kajakkia enemmän. Tavaraa mahtuu mukaan paljon eikä pakkaaminen tynnyreihin tai isoihin säkkeihin ole niin tarkkaa kuin ahtaassa kajakissa. Meloessa katsellaan maisemaa kajakkia korkeammalta. Varsinkin kaislikossa tästä on selvää etua. Kaatumistilanteessa etuja kajakkiin verrattuna on vaikeampi keksiä.

Lapinniemen nuotiopaikalla saksalaisperhe purki ja pakkasi leiriään. Vanhemmat ja kolme lasta meloivat kahdella lyhyellä, avonaisella kaksikolla ja yhdellä leikkikalulta näyttävällä, keltaisella kumikanootilla. Tavarat pakkautuivat suuriin kuivasäkkeihin kanoottien kansille. Vaatii melkoisesti motivaatiota lähteä lasten kanssa ulkomaalle sähköttömään ja vesijohdottomaan erämaahan melomaan päiväkausiksi. Uimme, katselimme alueen, mutta emme jääneet.

Ukonvuori näkyy Laajakaarteen nuotipaikalle.

Ukonvuoren laitaa etelään.

Ukonvuoren pyöreä, korkea laki kohosi edessä Laajakaarteen nuotiopaikan jälkeen. Laajakaarteessa poikkesimme vain ottamassa pari valokuvaa. Ukonvuoren eteläsivulla on vaikuttavan näköiset seinämät,  luola ja kalliomaalauksia. Montakohan ukonvuori-nimistä paikkaa Suomessa on. Kaikille ukonvuorille ja –kallioille yhteistä on samankaltainen pyöreä, korkea muoto. Taitaapa Päijänteen Paatsalokjn olla muinainen uhripaikka. Muoto ainakin täsmää.

Ukonvuoren kallioluolaan pääsee kiipeämään portaita pitkin.

Näkymä Ukonvuoren luolasta etelään.

Ukonvuoren kalliomaalauksessa erottuu juuri ja juuri ihmishahmo.

Kallioseinämät ovat kymmenien 

metrien korkuisia.

Palasimme Ukonvuoren itäpuolelle ja nousimme Kirkkorannan vesillelaskupaikkaan lounaalle. Kirkkorannassa on p-paikka, huoltorakennus, telttapaikkoja, Kolovesi retkeilyn kanootti- ja soutuvenetelineet ja hyvä keittokatos. Paikka on suosittu melonta- ja souturetken aloitus ja lopetuskohta. Aterian aikana paikalle saapui useita retkikuntia, jotka nostivat kanoottinsa vuokraamon hyllyyn, pakkasivat tavaransa autoon ja lähtivät.

Kirkkorannan keittokatos.

Saksalaisperheen muovikajakit retkilastissa taustalla.

Laajakaarteen laituri.

Kaksi soutajaa ajoi rantaan, nosti nelilautaisen, liukupenkkisen retkisoutuveneen rantaan.  Kaksikko pakkasi retkitavarat veneeseen, jätti auton p-paikalle ja lähti soutamaan kohti Säynämöä. Kaksikko oli melonut edellisenä kesänä Jyväskylästä Vääksyyn tyynessä Päijänteessä.  Retkisoutuvene on kanoottia selvästi nopeampi ja lähes yhtä kevyt käsiteltävä. Matkantekoa helpottaa se, että soutaja ja takameloja voivat vaihtaa vuoroa lennosta pysähtymättä ja kumpikin tekee erilaista liikettä.

Kärängönlahdesta pienelle Kolovedelle.

Retkioloissa astioita pestään mahdollisimman vähän. Vain rasvaisimmat astiat tarvitsevat astianpesuainetta. Harja ja rannan hiekka korvaavat useimmiten astianpesuaineen. Tiskivesi kaadetaan aina maahan, ei koskaan veteen.  Niinpä aterian jälkeen tiskatessani työnsin lusikan reippaasti suuhuni nuollakseni sen puhtaaksi. Suuhun tuli hetkessä polttava, kirvelevä tunne. Oksetti. Koko rasvaiseen kattilaan tiputtamani astianpesuaine oli ollut lusikassa. Polte kurkusta hävisi vasta runsaan huutelun jälkeen seuraavana aamuna.

Koloveden reitit ovat vuonomaisia, korkearantaisia ja melko suojaisia.

Käköveden aallokkoa. Havukkavuori.

Vaajaselän mutkikkaissa kapeikoissa kurki singahti kaislikosta lentoon ihan vierestämme. Voimistuva sivuvastainen tuuli nosti Käköveden puolelle terävän aallokon. Keikuimme keula roiskahdellen Havukkavuoren kärjen eteläpuolelle, koska kartan mukaan siellä olisi kalliomaalauksia. Paikalla ei ollut opaskylttiä emmekä löytäneet kampakeraamisen kauden maalauksia jyrkästä kivilouhikosta.

Palasimme myötätuuleen surffaten Murtosaaren sivua pitkin Vaajasalon eteläkärkeen nuotiopaikalle. Aiemmin tapaamamme saksalaisperhe lopetteli paikalla taukoa ja lähti sinnittelemään vastatuuleen kohti Havukkavuorta. Uimme. Vaajasalon kallioiden päällä lähes korkeimmalla kohdalla näkyi vihreä teltta lavalle pystytettynä. Hieno, mutta ehkäpä tuulinen telttapaikka.

Myötätuulimelonta jatkui luoteeseen pitkin kapeahkoa, vuonomaista väylää, jota monin paikoin reunustivat korkeat, jyrkät kallioseinämät.  Ruokatauolle nousimme Syväniemen nuotiopaikalle saaren eteläpuolen lyhyestä hiekkarannasta. Lähtiessä huomasimme, että pohjoispuolella olisi ollut laituri, nostoteline ja paljon väljempi nuotiopaikka korkealla, kallioisella rannalla.

Syväniemen melkein kaikki mahdolliset telttapaikat olivat käytössä. Paikalla oli suurehkoja retkikuntatelttoja, suuria kattiloita pitkät rivit, muovisia varustelaatikoita (küche1, küche2,…), vesisäkit auringossa ja suuri katos telttalavan päälle viritettynä. Kuivasäkkien osoitelapuista päätellen sveitsiläinen retkikunta oli rakentanut niemeen perusleirinsä, ja nyt 10-12 hengen retkikunta oli jossain Koloveden sokkeloissa päiväretkellä. Leirin tavaroiden laatu ja rakentamisen täsmällisyys toivat mieleen tunnetun sveitsiläisen linkkuveitsen.

Kaksi melojaa nousi maihin kerätessämme tavaroitamme kajakkeihin. Toinen nousi maihin nopeasti ja avusti sitten toverinsa kuivalle maalle. Yli seitsemänkymmentä vuotiaat keskipohjalaiset miehet olivat lähteneet pari tuntia aiemmin muutaman päivän retkelle Kirkkorannasta. Kaksikko oli melojina ja merenkävijöinä varsin kokeneita. He kertoivat aikanaan meloneensa Rosalasta Bentskärin majakalle 20 kilometriä, mutta Bentskärissä ei oltu annettu lupaa maihinnousuun vuosijuhlan ja  ministeritason vierailun takia. Tilanne ratkesi niin, että miehet lepäilivät juhlan ajan läheisellä kallioluodolla ja nousivat Bentskärille vasta juhlan loputtua illalla.

Sveitsiläisten leirikeittiö Syväniemessä.

Maihinnousu kajakilla voi olla paikoin näillä rannoilla vaikeaa.

Pyylinojan laavu oli osittain veden vallassa.

Lukulasit ja Koloveden kartta. Keskisen Saimaan vesiretkeilykartassa on
kansallispuisot merkitty turhan voimakkaalla vihreällä.Väri vaikeuttaa
kartanlukua, koska alueen raja näyttää erehdyttävästi rantaviivalta. Oikeaa
rantaviivaa on hankala erottaa märillä lukulaseilla vihreältä pohjalta.

Ruokovirralla.

Telkkien kerrostalo.

Hyväsalmen silta. Mistä löytyisi sopiva leiripaikka?

Fillari-GT -karttaan merkitty kanootin kantopaikka. Harjanne oli jyrkkä,
pitkä ja toiselta rannalta risukkoinen.

Jatkoimme myötätuuleen kohti Kärängonlahtea. Keskipohjalaiset miehet meloivat samaa reittiä perässämme. Olimme arvelleet oikein, että nyt korkean veden aikana pääsisimme melomalla Kärängönlahden pohjukasta Pienen Koloveden puolelle. Matalalla vedellä kohta pitää varmaankin ylittää kantamalla. Kapeikko oli risukkoinen eikä kovin syvä. Majava oli kaatanut ohuita puita kapeikon ympärillä.

Pyylinojan laavulla kapeikosta kilometrin verran länteen oli vilkasta. Paikan kaikki kolme kelvollista telttapaikkaa olivat käytössä. Uituamme keskipohjalaisetkin saapuivat paikalle. Jälleen toinen nousi laiturille ja avusti sitten toverinsa lyhyeltä hiekkarannalta ylös.

Laavulla kahvitellessamme lämmitti pietarilainen seurue keittopataa nuotiolla. He olivat viikon mittaisella matkalla, josta neljä kului meloessa ja loput muissa kohteissa. Yhtäkkiä joku huusi kajakin karanneen. Keskipohjalaisen keltainen kajakki kellui muutaman metrin päässä laiturista. Kajakin keulasta aukonreunaan kulki ohut naru, jonka meloja oli kiinnittänyt laituriin heti rantaan tultuaan, ja kajakki kellui vapaasti narun päässä hankautumatta mihinkään. Tapa vaikutti kätevältä kajakin rannassa pysymisen varmistamiseksi sitä vedestä nostamatta.

Keskipohjalaiset aikoivat yöpyä Pyylinojalla. Koska telttapaikkaa ei löytynyt, he lupasivat lähteä peräämme niin pitkälle, että sopiva leiripaikka löytyisi. Palasimme takaisin niemen ympäri ja suuntasimme etelään Kermamäen laidan pitkää kapeikkoa Ruokosalmeen. Kansallispuiston alue päättyy kapeikossa, ja heti Ruokosalmen pohjoispäässä on muutamia kesämökkejä. Moottorivene ajoi ohitsemme, kääntyi ympäri ja ajoi takaisin. Aaltoja tuli mennen tullen.

Tuuli heikkeni iltaa kohti meloessamme kapeasta Ruokosalmesta Ruunavedelle ja Hyväsalmen tulentekopaikalle. Tarkoitus oli yöpyä siellä. Hyväsalmen sillan pielen keittokatos oli siirtynyt yksityiseen omistukseen, emmekä voineetkaan leiriytyä paikalle.

Ilta oli pitkällä. Hämärsi jo. Karttaan oli merkitty kanootin kantopaikka pienen Pukkelolahden pohjukkaan. Meloimme katsomaan, voisiko paikalle leiriytyä ja nostaa kajakit kannaksen toiselle puolen aamulla. Kannas oli korkea, kantomatka pitkä ja rannat jyrkät ja risukkoiset. Matalassa kaislikkorannassa haisi mädänneet kasvit kuin hoitamaton komposti.

Nousimme lopulta lähes pimeässä Iso-Sinkko –nimisen saaren länsirannan kallioille. Paikka oli hyvä. Leiriydyimme. Riekkoparvi nousi metsästä lentoon äänekkäin siiveniskuin.

Melontaa noin 48 kilometriä

SEURAAVA PÄIVÄ